Kouluvaarimme Martti Linnan juhlissa

13.12.2023

Viime viikolla koimme merkittävän hetken, kun kouluvaarimme Martti Syrjä oli kutsuttu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnaan. Kutsu oli osoitus erityisestä huomiosta teoille, jolla on tuettu lapsia ja nuoria. Siksi myös vapaaehtoisena alakoulussa toimiva kouluvaari sai kunnian olla mukana Linnan juhlissa.


”On hienoa, että tasavallan presidentti ja hänen puolisonsa arvostavat vapaaehtoistyöntekijöitä näin suuresti, että ovat tuoneet esille vapaaehtoistöissä toimivia tavallisia ihmisiä. Tällainen huomiointi toivottavasti rohkaisee ihmisiä ryhtymään vapaaehtoistoimintaan.” Martti kertoo vapaaehtoistyön antavan paljon iloa, energiaa ja hyvää mieltä. ”Se tuo myös päiviini sisältöä ja merkityksellisyyden tunnetta siitä, että saan olla avuksi muille. Tuki ei suinkaan ole vain yksisuuntaista: lapset ovat minulle aina todella mukavia ja kohteliaita, he aina kannustavat minua ja saan kuulla heiltä uusia näkemyksiä erilaisiin asioihin.”

Kouluvaari Martti Syrjä seisomassa Walter Runebergin veistoksen vieressä.


Vapaaehtoistyö luo siteitä ihmisten välille ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Se tuo yhteen erilaisia ihmisiä, luo yhteishenkeä ja edistää yhteisön hyvinvointia. ”Vapaaehtoistyöhön ei liity raha, eikä kiire, eikä suorittaminen, joten sen luonne on pehmeämpää ja lempeää. Minulla ei ole mitään muita velvollisuuksia, kuin olla läsnä lapsia varten. Se antaa mahdollisuuden hyvään yhdessäoloon, tuo ihmisiä yhteen ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.” Martti kuvailee.


Vapaaehtoistyö tarjoaa monesti resursseja ja apua, jota ei muuten ehkä olisi saatavilla. Tämä voi tuottaa taloudellista säästöä sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Yksilöiden antaessa aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän puolesta, se vahvistaa yhteiskunnan perustaa. Martti vakuuttaa vapaaehtoistyöllä olevan valtava merkitys yhteiskunnallisesti: ”Jos nyt kaikki vapaaehtoistyö lopetettaisiin yhtäkkiä, se johtaisi siihen, että todella moni jäisi ilman apua.”


Vapaaehtoistyö on siis voimakas hyvän tekemisen ja yhteisöjen rakentamisen keino. Vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset ansaitsevatkin arvostuksen ja kiitoksen työstään. He antavat suuren osan omasta ajastaan ja energiastaan yhteisen hyvän puolesta ja ovat osana luomassa vahvempaa ja huolehtivampaa yhteiskuntaa.