Kouluisovanhemmat

Kouluisovanhemmat toimivat kauttamme eri kouluissa ympäri Tamperetta auttaen ja kuunnellen alakouluikäisiä lapsia. Kullakin kouluisovanhemmalla on oma nimetty luokkansa, jossa hän toimii.

Ajankohta: Kouluisovanhempi viettää koululla yhden koulupäivän viikossa.

Tehtävä: Haemme kouluisovanhempia toimimaan kuuntelijoina, apukäsinä ja läsnäolijoina lapsille.

Erityistaidot: Kouluisovanhemmalta odotetaan kykyä kiinnostua aidosti kouluikäisten lasten asioista ja kuunnella heitä. 

Mitä sinä saat: Vapaaehtoisena pääset tutustumaan koulumaailmaan ja lapsiin. Opit lisää nykypäivän koululaisista sekä koulusta. Kohtaamiset koululaisten kanssa antavat usein vapaaehtoisillemme merkityksellisyyden kokemuksia sekä uusia ihmissuhteita. Kirjoitamme myös halutessasi aina todistuksen meillä tehdystä vapaaehtoistyöstä.

Sitoutuminen: Kouluisovanhemmat sitoutuvat tehtäväänsä yleensä aina yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan.

Lisätietoja toiminnasta:  Lisätietoja tehtävästä saat toiminnan koordinaattorilta.


Tarkistamme kaikkien meillä kouluisovanhempana toimivien vapaaehtoisten rikostaustaotteet.

"Eläkkeelle jäätyäni mietin, miten käyttäisin aikani hyvin. Omat vanhempani tekivät vapaaehtoistyötä ja heistä näki, että se teki hyvää heille. Käyn tutussa koululuokassa noin kerran viikossa. Luokassa tärkeintä on huomata lapset ja kuunnella heitä. Saan lapsista hyvää mieltä ja energiaa.  Parasta on, kun luottamus syntyy ja lapset uskaltavat jutella ja kertoa tarinoita."

Martti, kouluvaari

Valokuva: Vanhempi mies istuu ikkunan äärellä, kirja avattuna käsivarsillaan. Mies katsoo kameraa hymyillen.