Nuorten mediaprojekti 2019

Unelmointia yli sukupolvien

Tänä syksynä toteutimme projektin nopeammalla aikataululla ja aiempaa tiiviimmin, ja ylisukupolvisuus painottui mediakasvatusta enemmän. Mukaan lähti Wivi Lönnin koulun 9F-luokka opettaja Venla Purhosen kanssa sekä seitsemän vapaaehtoista senioria. Seniorijoukossa oli mukana MLL Tampereen osaston kerhomummo, koulumummo sekä yksi  aiemmin projektiin osallistunut seniori. Muut neljä tulivat mukaan Teon Tupa ry:n Iltatupa-toiminnan kautta. Projektia ohjasivat nuorisotyönkoordinaattori Outi Ritari-Alho ja viestintäassistentti Emmi Suominen.

Aiempien vuosien liikuntalajien sijaan kokeilimme aivan uudenlaista toimintaa – menimme kaikki yhdessä teatteriin! Tanssiteatteri MD:n Hällä-näyttämöllä näimme esityksen nimeltä Suuri harppaus, joka kertoo unelmista, tulevaisuudesta ja elämänmuutoksista. Taatusti tärkeitä aiheita etenkin joukkomme 9.-luokkalaisille, joiden peruskoulu on päättymäisillään. Monitaiteinen esitys herätti sekä intoa että ihmetystä – oli kaikkea perinteisestä puheteatterista mukaansatempaaviin tanssikohtauksiin ja hulvattomasta huumorista hämärään symboliikkaan. Kokemus vaati monilta pientä sulattelua.

Seuraavalla viikolla kokoonnuimme Laivapuiston perhetalossa. Jokainen sai kertoa oman nimensä sekä asian, joka esityksestä oli jäänyt parhaiten mieleen. Oli hauska kuulla, kuinka erilaisia kohtauksia osallistujat valitsivat, toiset näyttäviä huippukohtia ja toiset pieniä yksityiskohtia.

Keskustelimme esityksestä ja sen teemoista liittyen omaan elämäämme. Eräs nuori sanoi esityksen muistuttaneen, ettei hänen tarvitse vielä tietää tarkkaan, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Esiin nousi myös, kuinka monenlaisiin asioihin unelmat voivat liittyä – opiskeluun, työhön, vapaa-aikaan, ihmissuhteisiin, asumiseen tai vaikka puutarhan hoitoon. Senioreiden joukosta nousi ajatus, että korkeassa iässä unelmat ovat usein pienempiä kuin nuorena. Puhuimme myös siitä, että unelma ei saisi tuottaa stressiä tai suorituspaineita, vaan sen tulisi olla eteenpäin kantava voima. Jotkut unelmat saattavat olla selkeästi mahdottomia, mutta niiden ajatteleminen tuottaa silti iloa. Outi kertoi haaveilevansa olympiakullasta ja Emmi Joutsenlammen pääroolista!

Osallistujat jakautuivat pienryhmiin, joissa oli sekä nuoria että senioreita. Kaikki saivat valita Tekevä ihminen -korteista sellaisen, joka kuvasi jotain omaa unelmaa, ja kukin esitteli oman korttinsa ja unelmansa muille ryhmäläisille. Kortteja myös vaihdettiin ryhmän sisällä, ja oli keksittävä, miten uusi kortti kuvasi jotain toista unelmaa. Keskustelut vilisivät unelmia laidasta laitaan. Eräs kertoi unelmoivansa Euroopan kaupungeista, joissa on upea arkkitehtuuri. Toinen taas toivoi, että joku huomaisi, jos hän puuttuisi joukosta. Osalla oli arkipäiväisempiä unelmia, kuten terveenä pysyminen. 

Ilmapiiri ryhmissä oli avoin ja kunnioittava. Nuorilla ja senioreilla riitti hyvin puhuttavaa keskenään ja he kuuntelivat toisiaan.

Jokaisen kirjoitti itsekseen ylös viisi tärkeintä unelmaa, joiden toivoi toteutuvan viiden vuoden sisällä. Tämän tehtyään jokainen joutui ”laman” takia luopumaan kahdesta unelmasta, mikä aiheutti osallistujille melkoisesti päänvaivaa. Eihän näistä mistään voi luopua! Lama syveni entisestään, ja jokainen joutui karsimaan vielä yhden unelman, jolloin jäljelle jäi kaksi tärkeintä. Osallistujat pohtivat, mikä tukisi heitä näiden kahden unelman saavuttamisessa.

Viimeisenä tehtävänä jokainen sai, Tanssiteatteri MD:n pyynnöstä, kirjoittaa lapulle kommentin Suuri harppaus -esityksestä.

Nopeasta aikataulusta huolimatta projektista jäi onnistunut tunne. Lähtiessään seniorit kertoivat nuorten kanssa työskentelyn olleen antoisaa ja muistuttaneen, millaista oli olla 15-vuotias. Sodan jälkeisinä vuosina elämä oli haastavaa eikä lapsia ja nuoria juuri kuunneltu, mutta onneksi asiat ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Tämän vuoksi Yli sukupolvien -toimintaakin tarvitaan!